Pohjoismaisista materiaaleista rakennetaan laadukkaita ovia

Ulko-ovella on ratkaiseva merkitys Pohjoismaissa kodin lämmöneristykseen ja turvallisuuteen, mutta se on myös viimeinen silaus talon ulkonäköön ja ensivaikutelmaan, jonka rakennusta lähestyvä vieras saa. Oven valintaan kannattaa siis kiinnittää runsaasti huomiota, joten hinnan ei saa antaa muodostua liian vaikuttavaksi tekijäksi. Ulko-ovi on parhaimmillaan kymmenien vuosien sijoitus, joten kannattaa valita parasta.

Pohjoismainen suunnittelu ja valmistus tuottavat ovia, jotka sopivat pohjoiseen ilmanalaan. Lämmöneristyksen on oltava huippuluokkaa, joten materiaalien laadusta sen vuoksi ei saa tinkiä. Pohjoisessa hitaasti kasvaneet puut ovat parhaita materiaaleja kestäviin ulko-oviin. Pohjolan puista löytyy myös erittäin hienoja värisävyjä, jotka sopivat pohjoisen luontoon.

Helppo avata ja sulkea
Ulko-oven tulee olla myös mukava käyttää. Sen tulee pysyä karmissaan ja saranoillaan siten, ettei lukitseminen tai lukon avaaminen muutu hankalaksi tai esty kokonaan. Tähän asiaan vaikuttavat myös ratkaisevasti materiaalien laatu ja oikeat valmistusmenetelmät. Liian pehmeästä metallista valmistetut saranat eivät kestä, ja ovi vaipuu vähitellen väärään asentoon.

Kaikkein käyttömukavimmat ovet myydään paketteina, joissa on sekä ovilehti että karmit. Jos yrität löytää irrallista ovea jo olemassa oleviin karmeihin, saatat joutua tekemään valtavasti työtä. Lopputulos voi silti olla huono.

Ulko-oven käyttömukavuuteen vaikuttaa myös siinä oleva eristys. Kunnollinen eristys vaikuttaa oven sulkeutumiseen, jotta se ei ole tiukka tai paukahda sulkeutuessaan. Lisäksi se suojaa asukasta vedolta ja häiritseviltä ääniltä. Pohjoisessa ilmastossa tiivisteiden kyky eristää kylmää on erityisen tärkeä ominaisuus, joten paras suojaus saadaan siten, että tiivistenauha on sekä karmissa että ovessa.

Ovi turvallisuuden luojana
Ensimmäinen varkaita pidättävä tekijä 
on kunnollinen ulko ovi, jonka lukitus on suunniteltu oikein. Murtoturvallinen rakenne on valmistettu kestävistä materiaaleista ja asennettu oikein. Mahdollinen ikkuna on iskunkestävää lasia ja kiinnitetty oveen siten, ettei sitä saa pudotettua alas listat irrottamalla.

Ulko-oven lukitukseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Pohjoismainen osaaminen on tällä alalla maailman huippua. Esimerkiksi Abloyn sähkölukko, jonka voi avaimen katoamisen jälkeen helposti sarjoittaa uudelleen, on tällä hetkellä yksi maailman turvallisimmista lukitusjärjestelmistä. Toisin kuin tavallisesti kuvitellaan, sähkölukitus sopii loistavasti myös kotiin, ja etenkin lapsiperheissä se lisää huomattavasti turvallisuutta helpon uudelleensarjoittamisen ansiosta.

Ovi on myös paloturvallisuustekijä, vaikka sitä ei tarvittaisikaan eristämään toisistaan palavaa ja palamatonta tilaa. Jos ulko-ovi ei syty ja pala helposti, voi tulipalon eteneminen hidastua, sillä ehjänä säilyvä ovi estää tehokkaasti tulta saamasta happea.

Leave a Reply