Jokainen on varmasti kuullut pohjoismaisesta yhteistyöstä. Pohjoismainen yhteistyö sisältää nykyään lähes kaikki poliittiset alueet kulttuuria koskevia asioita. Vero- ja turvallisuusasiat kuuluvat myös uyhteistyön piiriin. Yhteistyötä voi tehdä esimerkiksi kansalaisjärjestötasolla. Hallitusten välistä pohjoismaista yhteistyötä koordinoidaan ulkoministeriössä. Pohjoismaista yhteistyötä on tehty yli 60 – vuotta, siitä lähtien kun Pohjoismaiden Neuvosto perustettiin vuonna 1952. Vuosien varrella on yhteistyö vain voimistunut ja kehittynyt etenpäin. Kaikki viisi Pohjoismaata ovat tiiviissä yhteistyössä mukana. Itsehallintoalueet eli Ahvenanmaa, Färsaaret ja Grönlanti ovat myöskin yhteistyössä mukana. Yhteistyö on lisääntynyt myös Baltian maiden kanssa. Pohjoismailla on monia toisiaan yhdistäviä tekijöitä. Tekijöistä voidaan tärkeimpinä mainita yhteinen historia, samankaltainen kulttuuri sekä pohjoismaiset kielet. Pohjoismainen yhteistyö lisääntyy varmasti myös entisestään tulevaisuudessa.
Pohjoismainen yhteistyö esimerkkinä muille
Pohjoismaat hakevat vuosien 2024 ja 2028 jalkapallon EM-kisoja Yhteistyö ulottuu myös urheilun alueelle. Pohjoismaiden jalkapalloliitot kertoivat menneenä keväänä, että hakevat yhdessä jalkapallon EM – kisaisännyyksiä vuosille 2024 ja 2028. Pohjoismaat haluavat kiinnittää huomion lisääntyvään vapaaehtoistyöhön sekä yleiseen hyvinvointiin. Yhdessä tekeminen tuo iloa, ystävyyttä ja hyvää oloa. Kestävää kehitystä halutaan edistää sekä ympäristöystävällisellä että taloudellisesti kestävällä pohjalla. Haku alkanee vuonna 2018, mutta tarpeelliset esivalmistelut aloitetaan jo ennen. Jalkapallon EM-kisat ovat yksi maailman suurimmista ja hienoimmista tapahtumista maailmassa. Jalkapallon ystäviä on ympäri maailman ja laji vetää jatkuvasti uusia harrastajia puoleensa. Pohjoismaat hakivat EM-kisoja yhdessä vuodeksi 2008, mutta hakemus ei kuitenkaan edennyt viimeiselle äänestyskierrokselle. Itävallan ja Sveitsin yhteishakemus voitti, mutta positiivisin mielin kokeillaan taas kerran kepillä jäätä.
Yhteistyö tuo tuloksia
Pohjoismainen yhteistyö on viimeisen yli 60 – vuoden aikana tuonut paljon merkittäviä tuloksia. Taitavasti rakennetulta pohjalta on aina hyvä mennä eteenpäin uusia haasteita ja tavoitteita kohti. Pohjoismaat ovat useamman kerran toimineet edelläkävijöinä ja pystyneet tuloksiin, joihin EU ei ole vielä pystynyt. Pohjoismainen passivapaus on yksi tärkeimpiä saavutuksia, joka otettiin käyttöön 1950 – luvun alussa ja yhteiset työmarkkinat saatiin aikaan vuonna 1954. Kielisopimus otettiin käyttöön (1981) ja sosiaaliturvasopimus (1982). Merkittäviä ja hyödyllsiä tavoitteiden toteutumisia on siis Pohjoismaisen yhteistyön historian aikana saavutettu. Tulevaisuudessa pohjoismaista on tarkoitus tehdä yhtenäinen alue, jossa on helppoa ja turvallista liikkua. Kansalisen on voitava vapaasti opiskella ja työskennellä Pohjoismaiden rajojen yli menettämättä etujaan tai joutumatta maksamaan veroa. kahteen eri maahan.