Kuten suurin osa Euroopassa puhuttavista kielistä, myös skandinaaviset kielet luokitellaan kuuluviksi indoeurooppalaiseen kieliperheeseen. Näiden alaluokkaan kuuluva pohjoisgermaanisten kielten ryhmä koostuu pohjoismaisista kielistä suomea ja saamen kieltä lukuunottamatta. Niin ruotsi, norja kuin tanskakin polveutuvat kaikki vanhasta muinaiskandinaavin tai muinaisnorjan kielestä, joka aikoinaan jakaantui useaan eri murteeseen. Näistä murteista erkaantui myöhemmin keskenään erilaisia, joskin toisiaan suuresti muistuttavia kieliä. Viikinkien aikakaudella skandinaavin kieli levisi muun muassa Islantiin, Grönlantiin, Färsaarille sekä muutamiin eri osiin Skotlantia, Irlantia, Englantia, Normandiaa sekä Venäjää. Sittemmin 
skandinaavin kielen vaikutus näillä alueilla hiipui vähitellen Färsaaria ja Islantia lukuunottamatta.
Tällä hetkellä suurin tähän alaluokkaan kuuluvista kieliryhmistä on ruotsi, jota puhuu noin kymmenen miljoonaa ihmistä äidinkielenään. Tanskaa ja norjaa puhuu kumpaakin noin viisi miljoonaa ihmistä, aivan kuten suomen kieltäkin. Pohjoismaissa ruotsia, tanskaa tai norjaa puhuu äidinkielenään noin 80% väestöstä ja suomea äidinkielenään puhuvia on 20%. Tänä päivänä kussakin skandinaavisessa kielessä on noin 200 000 sanaa, joista suurin osa on johdannaisia tai lainasanoja muista kielistä. Hyvin monet skandinaavisten kielten lainasanat ovatkin peräisin englannin kielestä.
Jos henkilö puhuu norjaa, tanskaa tai ruotsia, ymmärtää hän todennäköisesti jossain määrin myös muita pohjoisgermaanisia kieliä. Tanska ja norja ovat pitkän yhteisen historiansa vuoksi erityisen samankaltaisia kieliä etenkin sanastonsa suhteen, vaikka ääntämyksessä onkin jonkin verran eroja. Toisaalta norjan ja ruotsin kieltä äännetään samankaltaisesti, mutta sanoissa saattaa olla enemmän eroavaisuuksia. Kielten 
samanoloisuutta kuvaa mainiosti esimerkiksi kysymys, joka suomen kielellä kuuluu ”Mikä sinun nimesi on?”. Ruotsiksi toisen nimeä kysytään lauseella ”Vad heter du?”, norjaksi ”Hva heter du?” ja tanskaksi ”Hvad hedder du?”! Toinen esimerkki on muinaisskandinaavinen ”jalkaa” tarkoittava sana ”fótrinn”, joka norjan ja ruotsin kielellä on ”foten” ja tanskan kielellä ”foden”. Tämän vuoksi esimerkiksi ruotsia taitavien on tavattoman helppoa matkustaa Pohjoismaissa, sillä pienellä kärsivällisyydellä ja avoimella mielellä varustettu matkailija tulee hyvin todennäköisesti ymmärretyksi missä tahansa Pohjoismaassa, puhui hän sitten mitä tahansa kolmesta skandinaavisesta kielestä.
Toisinaan kuulee puhuttavan yrityksistä kehittää koko Skandinavian alueelle yhteistä kieltä eli niin kutsuttua ”samnordiskia”, jonka avulla tanskalaiset, ruotsalaiset ja norjalaiset pystyisivät kommunikoimaan yhteisellä kielellä edes kirjallisesti, hiukan samaan tapaan kuin kiinan kielestäkin löytyy universaali, yksinkertaistettu kiinan kieli. Toistaiseksi asiassa ei kuitenkaan ole tapahtunut edistymistä, jota toisaalta jarruttaa myös asian tarpeettomuus englanninkielentaidon ollessa Skandinaviassa todella yleinen.
